Elehdintä ja hiljaisuus viestintämuotoina

Sanatonta viestintää japanilainen voi harjoittaa monilla tavanomaisilla eleillä kuten ruumiin asennolla, silmillään, suullaan ja käsillään. Eräinä esimerkkeinä voidaan mainita, että japanilainen viittaa itseensä koskettamalla nenäänsä; korvan hankaaminen tarkoittaa neuvottomuutta ja peukalon kohottamisella viitataan normaalisti esimieheen tai puolisoon. Hämmästystään ja ihmettelyään japanilainen ilmaisee kasvoillaan länsimaiseen tapaan, mutta tekee sen liioittelevan tuntuisesti päästäen suustaan ihmetystä herättävän, kuuluvan “hoo”-huokauksen. Vaikeasti hyväksyttävään ehdotukseen tai pyyntöön japanilainen vastaa vetämällä puheensa alussa hampaittensa välistä hyvin kuuluvalla suhinalla ilmaa keuhkoihinsa. Vihastumistaan japanilainen ilmaisee yleensä kiristämällä silmiään ja panemalla suunsa kireästi kiinni. Nopeasti japanilainen kuitenkin jälleen hillitsee itsensä ja hänen kasvoilleen palautuu normaali fasadi-ilme. Suomalaisen neuvottelijan on kenties ollut mahdotonta havaita lyhyessä ajassa tapahtunutta ilmeiden vaihtumista. Kun japanilainen kuuntelee esitelmää, hän yleensä kääntää päänsä alaspäin, sulkee silmänsä eikä katso puhujaan. Ulkomaalainen tulkitsee tämän helposti nukahtamiseksi. Myös kokouksissa japanilaisten joukossa saattaa olla useita henkilöitä, jotka istuvat passiivisessa asennossa silmät suljettuina. Myöskään he eivät ole nukahtaneet.
Japanilainen ei yleensä katso puhekumppaniaan suoraan silmiin, vaan hänen katseensa harhailee huoneessa tai hän katsoo keskustelukumppaniaan solmion kohdalle. Mikäli japanilainen haluaa osoittaa aggressiivisuutta ja suuttumusta, hän luo jäätävän katseensa suoraan vastapuolensa silmiin pitäen suunsa tiukasti kiinni puristettuna.
Japanilainen ei myöskään avaa näyttävästi suutaan. Jopa pienet koulutytöt peittävät hihityksensä panemalla kätensä suun eteen. Vaikeutta tai epävarmuutta voi suulla viestitä panemalla suu suppuun, huulet eteenpäin työnnettyinä.
Japanilaiset eivät ole innostuneita vastaanottamaan länsimaalaisten neuvotteluissa jakamia kirjallisia esityksiä. Tämä ei johdu siitä, että vanhojen herrojen olisi vaikeata selvittää itselleen papereista käsiteltävän asian pääkohdat, vaan siitä, että he ovat “kuunteluasiantuntijoita”, jotka haluavat mieluummin kuunnella puhutun viestin ja tunnistaa äänenpainoista ja kasvojen ilmeistä sen ydinkohdat.
Japanilaisessa liikeneuvottelussa saattaa yht’äkkiä syntyä pitkä hiljaisuus, joka suomalaisesta vaikuttaa piinalliselta, mutta jota vierailijan on sopimatonta yrittää katkaista. Neuvottelutekniikan asiantuntijat ovat todenneet, että hiljaisuutta voidaan käyttää tehokkaasti taivuttelu- ja vakuuttelu-keinona. Eräät ovat pitäneet hiljaisuutta jopa ihmisten välisen viestinnän korkeimpana muotona, koska hiljaisuus kuvaa tilannetta paremmin kuin sanat. Useissa tapauksissa se voidaan tulkita japanilaisen ambivalenttisia tunteita kuvaavaksi eleeksi, eufemistiseksi ilmaisuksi, jonka kaunistelevalla ilmaisutekniikalla halutaan välttää jyrkkien ja epämiellyttävien ilmaisujen käyttö. Sitä ei välttämättä tarvitse pitää selvästi kielteisenä vastauksena tehtyyn esitykseen, sillä se voi ilmaista myös sitä, että vastapuoli on täysin hämmentynyt, suhtautumisessaan horjuva ja empii sitoutumistaan.
Monet japanilaiset yritysjohtajat ja virkamiehet ovat kehittyneet suorastaan taiteelliselle tasolle kielteisen vastauksen antamisessa sanomatta suoraan “ei”. Japanilaisten viestintätapoja selvittäneet tutkijat ovat listanneet yli 30 erilaista tapaa sanoa “ei”. Näihin kuuluvat mm. seuraavanlaiset käyttäytymismallit, jotka kaikki olen joutunut henkilökohtaisesti kokemaan:
* “Haluaisitteko lisää teetä?” Jos japanilainen neuvottelukumppaninne keskeyttää puheenne tiedustelemalla kiinnostustanne teen juonnin jatkamiseen, voitte tulkita sen merkitsevän hienovaraista vihjausta, että voisitte yhtä hyvin lähteä jo kotiin, sillä lisäargumentointi ei auta ehdotuksenne hyväksymiseen.
* Keskustelunne jatkamisen hyödyttömyyden merkkinä voidaan pitää myös sitä, että neuvottelukumppaninne suorittaa kesken puheenne odottamattomasti puhelinsoiton teeskennellen olevansa hyvin kiireinen mies.
* Toisen vastaavanlaisen viestin saatte, kun japanilainen keskustelukumppaninne ottaa yht’äkkiä esiin almanakkansa ja ryhtyy selailemaan sitä ikäänkuin etsien muistamaansa toista tärkeätä tapaamistaan. Hän voi myös tuijottaa eteensä sen ilmeisenä, kuin olisi äkkiä muistanut jotakin hyvin ikävää.
* Erittäin vaikuttava tapa käyntinne tai esityksenne lopettamiseen on se, kun japanilainen keskustelukumppani ryhtyy hymyillen tuijottamaan vierailijaa suoraan silmiin – jatkuva, hiljainen hymy, ilman sanoja ja eleitä, saa yleensä ulkomaalaisen keräämään paperinsa ja poistumaan.
Ei pidä koskaan unohtaa sitä, että jotkut vanhat japanilaiset herrat ovat hämmästyttävän hyviä mittailemaan katseellaan ympäristönsä tapahtumia. Heidät on koulutettu siihen jo lapsuudesta lähtien. Ennen vanhaan samurait kouliintuivat käyttämään silmiään jopa pilkkopimeässä niin hyvin, että he saattoivat havaita pienimmänkin liikkeen ja välittömästi tappaa vihollisensa jouduttuaan hyökkäyksen kohteeksi.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään